Toko on kuin kouluratsastusta: siitä mitään ymmärtämättömälle omituista samojen kiemuroiden toistamista, mutta lajia tuntevalle mielenkiintoisia haasteita tarjoavaa koulutusta.
Joskalta tottelevaisuuskiemurat sujahtivat samalla vauhdilla kuin kaikki muukin, ja siitä leivottiin tottelevaisuusvalio 1997, suoraan kolmella ykköstuloksella. Nemes nousi erikoisvoittaja-luokkaan myös pikapikaa, mutta sitten agility meni tokotuksen edelle. Muutaman vuoden luovan tauon jälkeen toko otettiin taas esille tavoitteena erikoisvoittajaluokan kolme ykköstulosta. Nemes teki syksyllä 2004 kellon tarkkaa työtä ja niinpä siitä leivottiin tottelavaisuusvalio marraskuussa -04. Mellille tokotus on tuiki tuntematon laji. Tämä ei se suinkaan johdu Mellistä, vaan siitä, että ohjaajansa on hieman myöhäisherännyt tokotuksen kiemuroihin.
Myös Zoco ja Nadas kiertävät tokon kiemuroita. Zoco suoritti alokasluokan suoraan ykköstuloksella Kokkolassa maaliskuussa -05 ja avoimen luokan Pihtiputaalla toukokuussa -05. Nadas läpäisi alokasluokan ykköstuloksella toukokuussa -05 Kemissä. Zocon matka erikoisvoittajaluokkaan jatkui maaliskuussa -06 VOI-1 tuloksella. Näin Zocosta tuli ensimmäinen espanjanvesikoira, joka kilpailee EVL:ssä! Nadaksen avoimen luokan kokeessa tuli pari kämmiä, jotka söivät ykköstuloksen. Tilanne kuitenkin paikattiin Kokkolassa toukokuun alussa, joten Nadaksellakin on nyt kilpailuoikeus VOI luokassa.
Loppukesästä ja syksystä 07 on taas käyty toko-kokeiden kimppuun. Nadas starttasi heinäkuulla kahdesti VOI-luokassa, ilman tulosta. Sarjoissa oli paljon hyvää, mutta vielä myös paljon keskeneräistä. Treeniä siis tarvitaan lisää. Zoco sen sijaan ei paljoa kokeissa näytä viivähtelevän . Syyskuun viimeisenä viikonloppuna kaksi koetta peräkkäisinä päivinä tuotti kaksi EVL-ykköstulosta! Viimeistä ykköstä käytiin sitten havittelemaan helmikuussa -08 Kemijärven liikuntasalissa. Havittelu ei ollutkaan ihan turhaa, sillä Zocolle kirjattiin pisteitä 288,5 ja sitä myöten tittelilitaniaan saa liittää FIN TVA. Näin Zocosta tuli ensimmäinen perro, joka on saavuttanut tuon hienon tuloksen. Samalla leivottiin myös ensimmäinen perro kolmoisvalioksi!!
Pahnan pohjalta on myös tulossa Zici ja Szep. Sepen kanssa liikkeet on "vähän vaiheessa", mutta Zici korkkasi tokouransa Kemijärvellä samoissa kokeissa kuin Zocosta tuli TVA. Ei ollut korkkaus kehnompaa laatua, kymppejä kilahteli tilille ja kun niitä käytiin yhteen ynnäämään oli alo-luokan tuloksena täydet 200 pistettä! Mieletön tokopäivä siis Tarjalla ja koirilla!!
Kesä 08 toi tullessaan ihan uuden elementin. Tarja ja Zici olivat kevään korvalla tehneet hyvän ykköstuloksen avoimessa luokassa ja kesäkuun alussa oli edessä uran ensimmäisen SM-kisat. Paikka oli irronnut Tendingin kakkosjoukkueessa jonka perusrakenteen muodostivat J-veljet Zici, Troya ja Viljo. Zici teki upean sarjan, voitti avoimen luokan, sai Pohjois-Pohjanmaan kennelpiirin parhaan koirakon kiertopalkinnon ja makeimpana SM-joukkuekultaa!
Ja tästä sitten löytyy Zicin toko-SM video!
SM-kisojen jälkeen oli aika hetkeksi paneutua agilityn saloihin, mutta syyskuun alussa palattiin jälleen tokokehään. Tuloksena ei sen vähempää kuin VOI-ykköstulos ja kilpailuoikeus erikoisvoittajaluokkaan. Syksylle on vielä tavoitteena avata EVL-kisaaminen, samoin Nadakselle VOI-kisaaminen.
16.11.08. Nadaksen Voi-kisaaminen meni sitten toiveiden mukaisesti. Tuloksena voittajaluokan ykköstulos ja samalla siirto EVL:llään. Paljon on töitä tehtävänä, jotta kisoihin voi ilmoittautua, mutta tästä se lähtee.
14.12.08. Tänään oli sitten Zicin vuoro startata tokossa. Ensimmäinen EVL:n koe lähti käyntiin mukavasti ja tuomarina toiminut Mauri Pehkonen palkitsi siitä sitten pistein 290,5p. Näillä pisteillä siis ensimmäinen ykköstulos.
18.1.09. Ne seuraavat kokeet sattui sitten Tornioon. Zici oli aikas pätevä - niin kuin voi odottaakin. Liikkeet sujuivat varsin mallikkaasti ja Allan Aula jakeli sitten pisteitä 313 pisteen edestä. Sarja oli siis tasainen ja näillä eväillä on hyvä jatkaa kohti Kemijärveä!
Szep aloitti oman kisauransa alokkaassa nimensä mukaisesti. Pomppiva Popkorni (Canine Jumper Popcorn) hyppeli yhden snakun kanssa paikallaanolon pilalle, joten koe ei alkanut ihan parhaissa merkeissä. Muutenkin outo tilanne taisi tehdä tepposet.
7.2.2009. Zicin kolmas EVL-koesuoritus toi sitten jättipotin. Kemijärven varsin erikoisessa kisapaikassa Zici ja Tarja tekivät tarkkaa työtä. Sarja oli aikamoinen, tunnarissa sattunutta tapaturmaa lukuunottamatta. Pisteet 285,5 oikeuttivat luokkavoittoon ja samalla Zicistä leivottiin Suomen Tottelevaisuusvalio. Kokeen kulkua voi katsella alla olevasta videopätkästä.
Zici 7.2.2009 Kemijärvi EVL 285,5p. FIN TVA Valiojuhlaa!
27.4.09. Tokon valmennusrenkaan näyttökoe pidettiin keväisessä Loviisassa renkaan leirin yhteydessä. Zicin koe meni hyvin, tarmokkaasti ja hyvällä ilmeellä! Toukokuun puolivälissä sitten selviää, ketkä näyttöön osallistuneista 18 parista osallistuvat seuraavalle leirille renkaan jäseninä eivätkä kuunteluoppilaina. Videoleikkeestä voipi katsella miltä Loviisan kokeessa näytti ;o)
Zici 25.4.2009 Loviisa, toko-valmennusrenkaan näyttökoe Näyttöä tokotyöryhmälle!
16.5.09. KV-toko ja maajoukkuekarsintakoe Oulussa. Zici osallistui elämänsä ensimmäiseen karsintakokeeseen, ja hyvin osallistuikin. Vaikka luoksetulo nollaantui, oli tuloksena silti ykköstulos ja sija 4. Koesuoritusta voipi katsella seuraavasta videoleikkeestä.
Zici 16.5.2009 Oulun KV-toko Sekoitetulla liikejärjestyksellä!