Kaksi pohjoisruotsalaista kaupunkia ja kaksi helteistä viikonloppua. Neljä täyteläistä päivää täynnä agilityä; ilman aikatauluja, kiirettä ja kelloon katsomista. Tuomareina Sven Åfeldt (Jällivaara) ja Anders Bergkvist (Piteå), molemmat kotoisin Tukholman seutuvilta.
Jällivaaran ja Piteån joka kesäiset agilitykilpailut ajoittuivat tänä kesänä heinäkuun peräkkäisille viikonlopuille. Molemmat kilpailut käytiin upealla nurmikentällä, näyttelyiden välittömässä läheisyydessä. Kilpailujen yhdistäminen KV-näyttelyihin toi oman suolansa myös agilitypuolelle. Harvoin kilpailuissa on yhtä suurta yleisöä kuin tällaisissa tapahtumissa, ja olihan siinä mahdollista kisaturistillakin pyörähtää pyörähdyksensä myös näyttelykehässä.
Kummallakin tuomarilla oli selkeästi oma käsialansa. Sven oli äärimmäisen suvaitsevainen ja kannustava 1-luokan kilpailijoita kohtaan, mutta kiristi otettaan asteittain luokkien edetessä. Andersilla oli alusta alkaen tiukempi linja radalta karkailemisiin ja kieltovirheisiin. Radat olivat tyypiltään varsin teknisiä 1-luokasta lähtien. Jo 1-luokassa koiran tuli osata pujottelut molemmilta puolilta, sekä valssit ja takaa leikkaukset. Samat teemat toistuivat ratojen vähitellen vaikeutuessa kolmosluokkaa kohti. Kolmosluokkien ihanneajat olivat kutakuinkin kotimaista tasoamme.
Omissa kansallisissa kisoissaan ruotsalaiset käyttävät edelleenkin Ruotsin Kennelklubbenin omia sääntöjä: mm. pujottelukeppejä vaihdetaan mini/medi ja maxi-luokkien välissä. Mini/medien pujottelukeppien väli on n. 55 cm kun maxeilla tilaa annetaan n. 65 cm verran. A-este on kaikilla säkäryhmillä samanlainen loiva versio. Kontaktiesteet Ruotsissa on päällystetty kokolattiamatolla. Ruotsin valionarvoon oikeuttavan agilitysertifikaatin saadakseen täytyy 3-luokan voitto irrota nollatuloksella. Vielä tällä hetkellä on ko. luokassa myös oltava vähintään 10 starttia, jotta sertifikaatti jaetaan. Tämä sääntö on kuitenkin poistumassa vuoden 2007 sääntömuutosten myötä.
KV-kisat käydään FCI:n vahvistamille säännöillä. Mielenkiintoisin ero Suomen tulkintoihin oli CACIAGin jakoperuste. Ruotsissa CACIAG jaetaan pelkän kontaktiradan perusteella, ei siis kahden radan yhteistuloksella kuten Suomessa. Tuon himoitun kansainvälisen agilitysertifikaatin saa 3-luokan voittaja tuloksella erinomainen eli <5,99 virhepistettä. Tämä jakoperuste herätti lievää ihmetystä suomalaisten kisaajien joukossa, joten keskustelimme asiasta myös tuomarin kanssa. Hänen näkemyksensä oli, että Suomessa jää moni CACIAG turhaan jakamatta!
Kilpailun kulku noudattaa Ruotsissa melkoisesti keskieurooppalaista linjaa. Kisakirjeessä ilmoitetaan ainoastaan kilpailujen alkamisaika, sekä luokkajärjestys. Tarkempia aikatauluja ei ole olemassa, vaan kilpailijat saapuvat kisapaikalle aamuvarhaisella, pystyttävät leirinsä ja käyvät seuraamaan kisojen etenemistä. Kotiin lähdetään illalla kun kisat on kokonaisuudessaan ohi. Palkinnoissa on panostettu ruusukkeisiin, tavarapalkinnot ovat pääsääntöisesti lahjoitustavaraa. Tuloksista ja kilpailukirjamerkinnöistä vastaa kilpailun ylitoimitsija. Tuomarin tehtävä on suunnitella radat ja tuomaroida suorituksia tasapuolisesti.
Pohjois-Ruotsin kisoissa osallistujajoukko on melko kirjava. Mukana on valtava määrä eri rotuja ja erilaiset taidot omaavia ohjaajia. Mukana on sekä vasta-alkajia, että maajoukkuekonkareita. Näiden kahden kisaviikonlopun ”arvopalkinnoista” Suomeen matkasi Jällivaarasta kaksi CACIAGia (Timo Vertanen & pumi Pinja sekä Riitta Laitinen & unkarinvizsla Nadas) ja Piteåsta kaksi Ruotsin agilitysertifikaattia (Tarja Melakari & espanjanvesikoira Zoco ja Mika Moilanen & australianpaimenkoira Fai). Muita sijoituksia tuli roppakaupalla, mikä tietysti toi oman mausteensa lämpimiin kisapäiviin.
Riitta Laitinen