Viimevuotisen Bollnäs Veckanin jälkeen uhkasimme kaikkien agilityteiden vievän tänä kesänä kohti Norjaa ja vuoden 2002 Skandinaavista agilityviikkoa. Niinpä kevätkauden käynnistyttyä käynnistyi myös ke-säisen kisareissun suunnittelu. Jotta reitti ei olisi käynyt turhan suoraviivaiseksi, pakkasimme maallisen omaisuutemme koirinemme taas mazdan uumeniin, ja käänsimme etupyörät kohti Roomaa. Matka käynnistyi siten samaan aikaan kun muu agilityväki lähti suuntaamaan kohti Hailuodon keskikesän agili-tytapahtumaa. Skandinaavinen agilityviikko järjestettiin tällä kertaa n. 100 km Oslon eteläpuolella ole-vassa kaupungissa nimeltä Tönsberg. Ikään kuin sopivasti havaitsimme sen olevan ”kotimatkan varrella” kun palailimme Roomaan ja Alpeille suuntautuneelta lomamatkaltamme.
Hyvissä ajoin keväällä aloimme tutkailla Norjan Kennelliiton webbisivuja ja sieltä agilityn kisakalenteria. Sitä kautta löytyivät alustavat tiedot kisapaikasta ja myös itse kilpailujen infosivut. Kaikki kisoihin liittynyt informaatio jaettiin näiden sivujen kautta. Niin ilmoittautumiset, majoitukset, ajo-ohjeet kun kilpailuvahvistuksetkin hoituivat sähköisesti. Suomalaiseen käytäntöön tottuneina ihmettelimme miten kilpailumaksut hoidetaan, kunnes selvisi, että kaikki maksut maksetaan vasta paikan päällä käteisellä Norjan valuutalla. Tällä tiedolla tuntui aluksi hieman huteralta lähteä liikkeelle, mutta paikan päällä kaikki sujui todella näp-pärästi. Yksilökisojen ilmoittautumiset tapahtuivat normaalisti koirien ”henkilötiedoilla”, mutta joukkueet ilmoitettiin vain joukkueen yhteyshenkilön nimellä. Itse joukkueiden kokoonpano vahvistettiin vasta kunakin kisapäivänä.
Kisakylä alkoi rakentua kisapaikkana olleen maatalouskoulun pihalle jo kilpailun alkua edeltävänä päivänä. Kehien reunat täyttyivät teltoista, ja jos et ollut näppäränä, oli vaikeuksia päästä teltan kanssa aivan lähituntumaan itse tapahtuman kanssa. Varsinaiset kilpailut alkoivat sunnuntai aamun avajaisten jälkeen pyörimään rinnakkain kolmessa kehässä. Kunkin kehän ohjelma oli joka päivä sama, joten kilpailujen etenemistä oli varsin helppo seurata. Kussakin kilpailussa järjestettiin useampi rataantutustuminen, joten omien starttien sijoittaminen eri kehiin sujui vaivatta. Kilpailujen järjestäjien joustavuutta kuvasi se, että oman lähtöpaikan siirtäminen toiseen tutustumisryhmään ei tuottanut mitään ongelmia. Tulokset kirjautuivat oikeille koirakoille ja sekaannuksia ei sattunut. Myöskin jälki-ilmoittautumisia otettiin vastaan koko viikon ajan. Kilpailun kulun onnistumisesta huolehtivat erinomaiset sisäänheittäjät, jotka mallikkaasti pysyivät usein niin epäloogisten koirakoiden kanssa järjestyksessä – ja aina yhtä ystävällisinä.
Alun perin kehät oli rakennettu miellyttävälle nurmikentälle ja aidattu kiinteillä valkoisilla puuaidoilla. Puit-teet oli siis loistavat. Sateen varalle kilpailupaikalta löytyi kuitenkin myös hiekkakenttä, joka tarvittaessa voitiin ottaa käyttöön. Yhden kovan ukkosyön jäljiltä kilpailuja käytiinkin päivän verran tällä hiekkakentällä. Käytössä olleet esteet vastasivat Suomessa nähtäviä esteitä. Jossain määrin enemmän käytettiin hy-vin keveitä muovirimoja, jotka tuottivat omat ongelmansa tuulisina päivinä. Pujottelukeppien metalliosat oli verhoiltu maton alle piiloon, mikä tuntui aluksi hieman omituiselta. Koiria moinen ei kuitenkaan häirin-nyt. Kontaktiesteiden pinnat olivat mattopintoja ja kontaktipintojen pituudet ehkä paikoitellen hieman lyhyempiä kuin nykyisten sääntöjen vaatimuksissa. Kilpailuja käytiin kuitenkin uusien kansainvälisten sääntöjen mukaisesti. Kolmessa kehässä suoritettiin kunakin päivänä yhteensä n. 1000 yksilöstarttia. Niiden lisäksi jokaisena päivänä käytiin myös joukkekilpailut. Kisapäivä mahtui kuitenkin jokaisena päivänä klo 8.30 ja 17.00 vä-liin, joten kilpailujen pyörittäminen oli todella tehokasta, mutta silti kiireetöntä. Kilpailupäiviä kertyi viikon aikana yhteensä kuusi, sillä puolivälissä viikkoa yksi päivä pyhitettiin lepäämiselle. Tulospalvelu toimi koko viikon ajan lähes reaaliajassa. Kehät viestivät kuuluttajalle langattomilla puhelimilla ja itse koirakoiden tulokset siirtyivät kustakin kehästä suoraan sähköisesti keskuskoneelle. Kilpaili-joille oli tulosten katselua varten järjestetty kaksi päätettä, joilta tuloksia saattoi seurata kilpailun kuluessa ja niiden päätyttyä. Kilpailuviikon päätyttyä tulospalvelusta oli myös saatavissa kooste, johon oli koottu oman koiran kaikki viikon aikana tehdyt tulokset.
Osallistuvien koirien rotukirjo oli ykkös ja kakkosluokissa hyvin laaja. Mukana oli mm. vinttikoiria, isoja villakoiria, unkarin vizloja, saksanpaimenkoiria ja englannin springerspanieleita. Kolmosluokkaan siirryt-täessä rotukirjo alkoi kuitenkin selvästi kaventua. Maxipuolella 90% koirista oli työlinjaisia border collieta ja jonkin verran belgian paimenkoiria. Mineissä ja mideissä vastaavasti sheltit olivat valtarotuna. Maxi-koirien määrä avoimissa luokissa oli suunnilleen yhtä suuri kuin minien ja midien yhteensä. Viikon aikana nähdyt rataprofiilit olivat varsin suoraviivaisia. Radat oli rakennettu pääosin pitkillä esteväleillä hyvin jouheviksi. Joillakin radoilla tuomari oli kuitenkin sijoittanut tiukkoja sarjaesteitä juuri pitkien, väljien suorien jatkoksi. Niinpä suorilla kohonneet vauhdit aiheuttivatkin melkoisesti rimanpudotuksia. Varsinaista kikkailua ratojen suunnittelussa ei ollut havaittavissa. Tuomareita kisoihin oli kutsuttu Norjas-ta, Ruotsista ja Suomesta (Mia Laamanen). Tuomarityöskentely oli alkuviikosta hyvin kilpailijaystävällis-tä. Tämä oli erityisesti havaittavissa pienestä tuomittujen kieltovirheiden määristä. Loppuviikkoa kohti lin-ja hieman tiukkeni. Kaiken kaikkiaan arvostelu oli tasapuolista ja leppoisaa. Kolmosluokkien rotuvalikoimasta johtuen koirien ohjaus oli vauhdikasta ja pitkälti takaa tapahtuvaa. Vartalon voimakas käyttö sekä suulliset suuntakäskyt olivat hallitsevia. Kontaktipinnoilla koirat otettiin pääosin haltuun selkeästi hidastamalla. Kaikenlaiset pujottelukulmat olivat koirilla loistavasti hallinnassa. Kilpailuissa mukana oli Norjan, Ruotsin ja Tanskan parhaimmisto, joten nähtävää riitti koko viikoksi. Suomesta mukana olivat allekirjoittaneiden lisäksi kuusi ohjaajaa (Minna Jokisaari, Jorma Hillukkala, Ja-nita Leinonen, Petri Rinne, Pete Huotari ja Mia Laamanen) sekä kannustusjoukot. Kisat sujiuvat tältä porukalta vaihtelevalla menestyksellä. Norjan agilityvalioita leivottiin kuitenkin sheltti Riinasta, pumi Miklok-sesta ja borderterrieri Wilmasta. Valion titteliä jäi myös odottamaan bordercollie Wäinö saaden Norjan sertin.
Jotta kilpailuviikko ei olisi sujunut täysin kommelluksitta, järjestivät kisajärjestäjät yllätyksen suomalaisille ja tanskalaisille kisaajille. Sandefjordin alueen viranomaiset vaativat, että ulkomaalaiset koirat oli madotettava heisimatolääkityksellä seitsemän päivän kuluessa maahan saapumisesta. Niinpä koirakot kutsuttiin yhtäkkiä kesken kisapäivän eläinlääkärin puheille madotettavaksi. Madotus ja eläinlääkäripalkkio määräytyi koiran koon mukaan ja tuli melkoisen kalliiksi monelle kilpailijalle. Tästä suivaantuneena suo-malaiset pistivät porukalla kampoihin, koska netistä saatavien Norjan maahantulo-ohjeiden mukaan suomalaisia koiria ei pitäisi tarvita madottaa. Lopulta kuitenkin madotukseen oli taivuttava – uhkana oli nimittäin kilpailutulosten mitätöiminen. Paikallinen eläinlääkäri taisi kyllä lähteä kisapaikalta pois lievästi kiukkuisena ….
Aurinkoa, naurua, nautiskelua, välittömyyttä, kiireettömyyttä, yhdessä koiran kanssa tekemistä – sitä skandinaavinen agilityviikko on parhaimmillaan. Samat koirakot kerääntyvät vuosittain viettämään hienoa agilitylomaa yhdessä, samalla toivoen uusien koirakoiden löytävän paikalle nauttimaan tunnelmasta. Ensi vuonna nämä parit kokoontuvat Tanskaan Dania Cup 2003 merkeissä.
Ensi vuotta jo odotellen
Tarja Melakari, Riitta Laitinen sekä koiruudet Joska, Nemes ja Melli