Olimme jo viime joulun aikoihin päättäneet, että jotain mielenkiintoista reissua täytyisi tulevalle kesälle kehittää. Reissuun pitäisi mahtua sekä luonnossa vaeltelua että tietysti ripaus agilityä, jotta siitä tulisi täydellinen. Niinpä suunnitelmat alkoivat pikku hiljaa muotoutua siihen suuntaan, että loman patikointiannos kerättäisiin Itävallan Alpeilla ja agilityannos Tanskassa kisaamalla. Siis eipä muuta kuin koirien rokotteet ja paperit kuntoon ja baanalle! Niinpä reissun aikana nimen ’Road Runners’ saanut joukkomme pakkautui hieman ennen juhannusta autoon ja aloitti matkan kohti Itävaltaa. Matkustaminen koirien kanssa keskisessä Euroopassa sujui helposti ja vaivattomasti, ja ihmiset olivat hyvin suvaitsevaisia karvaisia matkakumppaneitamme kohtaan.
Internet osoittautui oivalliseksi avuksi kun etsimme reissuajankohtaamme soveltuvia kisoja. Eri maiden kennelliittojen nettisivuilla surffatessamme päädyimme valitsemaan kotimatkalle osuvat kansainväliset kilpailut Tanskan Hillerødissä. Pyysimme vahvistustietoja Tanskan Kennelklubilta (DKK) kisapaikasta ja aikataulusta faksin välityksellä, koska tiesimme olevamme jo tien päällä silloin kun kirje kotiin saapuisi. Tiedot luvattiin kyllä auliisti, mutta niiden saaminen olikin sitten vähän toinen juttu. Lopulta saimme faksin Itävallan Tirolissa sijainneeseen hotelliimme viimeisenä mahdollisena hetkenä. Niin – onneksi saatiin, sillä faksista ilmeni, etteivät kisat itse asiassa olekaan Hillerødissä vaan pienen pienessä paikassa nimeltä Gundsølille (Roskilden lähellä). Siinäpä sitä olisi ollutkin ihmettelemistä, jos ilman tätä tietoa olisimme yrittäneet kisapaikkaa löytää, varsinkin kun moista paikkaa ei kartastamme löytynyt!
Soitto DKK:hon selvitti luokkajärjestelmää, joka itse ilmoittautumislomakkeessa näytti aika monimutkaiselta. Normaalien 1, 2 ja 3 luokkien lisäksi Tanskassa kisataan avoimessa- ja voittajaluokassa, johon osallistuvat Tanskan valiot. Yli 7 vuotiaat koirat voivat osallistua senioriluokkiin ja nuoret ohjaajat omiin junioriluokkiinsa. Sitten on vielä oma luokkansa alle 32 cm korkeille koirille. Ja nämä kaikki luokat sitten tietysti sekä hyppy- että agilityradoilla. Kansainvälisen kisan caciageja jaettaessa kolmosluokan ja voittajaluokan tulokset yhdistetään ja paras saa tuon himoitun palkinnon.
Kisatunnelma poikkesi aika lailla suomalaisista kisoista. Kaikki kilpailijat saapuivat kisapaikalle aamuvarhaisella leiriytyäkseen telttansa kera mahdollisimman lähelle itse agilitykehää. Kun teltta oli pystyssä ja koirien häkit sisässä, nostettiin paikalleen myös puutarhapöydät ja –tuolit ja aivan viimeiseksi juuri aamulla leipomosta haetut patongit ja muut eväät. Sitten olikin hyvä aika ryhtyä aamupalalle ja ruveta nauttimaan kisapäivästä. Myöskään kisojen päätyttyä kenelläkään ei tuntunut olevan minnekään kiirettä, vaan molempina päivinä kisattiin lukuisten virallisten luokkien lisäksi vielä hieman epävirallisemmilla radoilla. Nuokin radat olivat kisan virallisten tuomarien tekemiä, joten hämmästyttävästi heiltäkin löytyi vielä urheiluhenkeä pitkän kisapäivän päätteeksi.
Rataan tutustumiset järjestettiin yleensä useassa erässä suurten osallistujamäärien takia (avoimissa luokissa 70-90 starttaajaa). Jokainen sai tutustua rataan juuri niin kauan kuin halusi ja niin monesti kuin halusi, kisat aloitettiin sitten kun kaikki olivat valmiita. Myöskään lähtöjärjestys ei ollut niin nöpön nuukaa. Jos satuit myöhästymään omalta paikaltasi, niin lähdit sitten vähän myöhemmin jossain muussa välissä. Näillä järjestelyillä tietysti aikataulut pettivät jonkin verran molempina päivinä, mutta ei se tuntunut ketään suututtavan – kisoihinhan oli tultu nauttimaan hienoista suorituksista ja viihtymään ystävien kanssa. Tässä suhteessa meillä suomalaisilla olisi paljonkin oppimista.
Tanskan kieltä osaamattoman kannalta katalogista poikkeava lähtöjärjestyssysteemi tuntui melko sekavalta, mutta siinäkin kisajärjestäjät osoittivat avuliaisuutensa. He rupesivat huutelemaan meitä suomalaisia selkeästi ohjaajan nimellä muutamaa koiraa ennen omaa starttivuoroa lähelle lähtöaluetta. Osansa meidän helppoon erottamiseen muusta joukosta toi varmasti kisaavien koirien rodut. Nimittäin 57 bordercollien ja 18 belkkarin lisäksi kisasta löytyi vain yksittäisiä rotunsa edustajia, niin myös pumi Joska ja bokseri Melli. Kaikkiaan kisoihin oli ilmoittautunut 56 mini koiraa ja 103 maxia.
Kilpailut järjestettiin yhtäaikaisesti kahdella radalla, joista toinen oli agilityrata ja toinen hyppyrata. Tuomareina häärivät norjalainen tämän vuoden MM-kisatuomari Jon G. Olsen sekä tanskalainen Hans Peter Dinesen. Rataprofiilit olivat jouhevia jättäen ohjaajille mahdollisuuden suunnitella useitakin vaihtoehtoisia ohjaustapoja. Kontakteilta lähdöt, neliöitten läpi viennit, pimeästä pussista kepeille lähetykset ja ’väärän pään’ putket olivat niitä tyypillisimpiä teknisiä kohtia, joissa virheet muodostuivat. Hämmästyttävän paljon virheitä tuli pujottelun syötöissä, johtuen ehkä siitä että pujottelu oli usein sijoitettu kohtaan, johon saavuttiin täydessä vauhdissa ja usein vielä tiukasta mutkasta. Bordercolliet olivat silmiinpistävän hyviä hyppääjiä, mutta kontaktivirheitä sattui ihan samaan malliin kuin kotoisillakin radoilla. Useimmat koirat oli opetettu kuitenkin juoksemaan kontaktit suoraan läpi.
Tanskalaisten ohjaustapa poikkesi melkoisesti omastamme. Koirat suorittivat rataa varsin itsenäisesti ohjaajan edellä, ja ohjaaja pyrki taputuksin ja koiran nimeä huutamalla selviytymään karikoista. Vain erittäin harva ohjaaja todella vei koiraa juoksemalla edellä. Oma paljon tiukempi ja fyysisempi ohjaamisemme saikin monen tanskalaisen videokameran surraamaan vinhasti.
Koska kisat olivat DKK:n järjestämät, oli palkintopolitiikka varsin yksinkertainen. Palkinnoiksi jaettiin DKK:n logolla varustettuja laseja. Palkinnoille sijoittuneiden määrä sekä lasin malli riippui kunkin luokan osallistujamäärästä. Tämän viikonlopun koiramäärillä palkinnoille sijoittui yleensä 5-10 koirakkoa. Yleisimmin näytti jaossa olevan snapsilaseja, joita Ouluakin kohti matkasi yhteensä puolen tusinan verran. Muita vaihtoehtoja olisi ollut ainakin viini- ja olutlasit.
Tuloksien seuraaminen osaltamme rajoittui luonnollisesti maxi 3 ja avoimiin luokkiin. Avoimissa luokissa nähtiin 70-90 starttia/luokka ja kolmos/voittajaluokissa 20-30 starttia/luokka. Nollia ja hylkyjä luokissa tuli suunnilleen yhtä paljon, ja luonnollisesti hyppyradoilla nähtiin eniten virheettömiä suorituksia. Ainoastaan yhdellä hyppyradalla oli erittäin tiukka ihanneaika, muut ihanneajat olivat varsin normaaleja. Joska ja Melli keräsivät sijoituksia viikonlopun aikana seuraavasti: Joska (1., 2., 7., 12., 17. ja 38.) ja Melli (3., 4., 13., 18., 21., ja 25.). Joskalle ja Tarjalle siis yhden luokkavoiton myötä myös Tanskan serti. Tanskan valionarvon saadakseen vaaditaan kuitenkin kolme sertiä, mikä poikkeaa siis Ruotsin ja Norjan käytännöstä.
Mukana kisoissa nähtiin lukuisia Tanskan maajoukkue-edustajia keräämässä pisteitä juokkuevalintaa varten. Tanskassa joukkue valitaan kauden aikana 15 parhaassa kisassa kerättyjen pisteiden perusteella. Erillisiä karsintakisoja ei järjestetä. Kisan sijoituksesta saatava pistemäärä taas on riippuvainen kilpailuun osallistuvasta koirakkomäärästä. Tällä tavalla valinnoissa korostuu koirakon tasaisuus pitkällä aikavälillä.
… haluaisimme kannustaa suomalaisia agilityn harrastajia laajemminkin pakkaamaan koiransa ja muun tarpeellisen maallisen omaisuutensa autoon ja matkaamaan kaukaisemmillekin agilitykentille. Kisaaminen ’muilla mailla’ on tosi hauskaa, kunhan on sopeutuvainen eikä liikkeellä liian vakavalla ilmeellä. Agilitynkin suhteessa voi hyvällä sydämellä sanoa, että matkailu avartaa!
Näppäimistön äärestä
Riitta Laitinen & Tarja Melakari